Saunaa on rakennettu koko perheen voimin, niin että lapsikin sen tietää, kun on uretaania hiuksissa ja sikabondia sormissa. Saunassa ollaan siinä vaiheessa, että laudekorkeutta on kokeiltu ja kiuaskin kaivettu paketista mallattavaksi. Kuluu kevytbetonitulppia, ruuveja, uretaania, sauna-satuja ja Muumilaakson tarinoita.
| Kokeiltu on monenlaisia, mutta me luotamme näihin. |
Yhdelle seinälle valittu kaakelointi on mielestämme tosi onnistunut valinta ja jo melko pitkälläkin valmistumassa.
Muiden saunan seinien rakenne vaihtelee sen mukaan, onko seinän takana kaakelointia vai ei. Yhteen seinään tehdään vain yksi tuuletusrako ja eristelevyt on kiinnitetty seinään saneerauslaastilla, jonka päälle tulee koolaus ja panelointi. Muiden seinien rakenne on tuuletusrako, eristelevy, tuuletusrako ja panelointi. Koolauspuut kiinnitettiin jokainen seitsemältä korkeudelta liimalla, tulpalla ja ruuvilla. On ja pysyy kiinni!
Oma operaationsa oli jakotukin kotelointi. Siinä alaosa valettiin ensin sementistä ja valun yläpuolelle asennettiin kipsilevy, joiden päälle tulee vesieristyksen jälkeen kaakelointi.
Emme pääse vielä vappusaunaan, mutta emmeköhän jo juhannuksena kylve! Ja jos ei mene kuin Strömsössä, tästä on niin lyhyt matka itse Strömsöhön, että sitten mennään sinne uimaan :)
Meilläkin rakentuu sauna parasta aikaa, hauska seurata millainen teidän Jämerä-taloon tulee :)
VastaaPoista(Meilläkin siis Juhan suunnittelema)
Pohdin kaakeliseinää myös, mutta meidän sauna on sen verran pieni että ei ehkä olisi ollut edukseen.
Me päädyimme kaakeloimaan siksi, että ikkunan ja oven reunamat olisivat olleet hankalat koolata ja paneloida. Ei tullut mieleen silloin suunnitteluvaiheessa ihan tarkat rakennustekniset seikat. Nyt saatiin paitsi komea kaakeliseinä, niin myös tilan säästöä :)
VastaaPoistaTsemppiä saunanrakennuspuuhiin teillekin!
Hei, surffailin. Kiva kun löytyi Jämerä-blogi :) ! Meillä alkaa rungon pystytys isosta siporex-harkosta kesäkuussa. Tsemppiä teille projektin loppumetreille!
VastaaPoistaMoi VillaKoira,
VastaaPoistaKiva, jos blogistani on hyötyä teille rakennusurakkaanne. Jos ette itse pystytä, suosittelen yltiöpäistä vatupassin käyttöä ja valokuvausta projektin aikana. Me olemme tarvinneet kuvia niin todisteiksi laatupuutteista kuin osoittaaksemme, että jotkin asiat ovat olleet hyvin tehty ja myöhemmin muuksi muuttuneet. Dokumentoida ei voi liikaa! Onnea ja jaksamista rakentamiseenne!